Vastuullinen kauppakeskus

Vuosaarelaiset arvostavat ennen kaikkea yhteisöllisyyttä, välittämistä ja arjen sujuvuutta. Siksi Columbus tarjoaa niin tutuille kuin uusillekin asiakkailleen aina jotain helppoa ja jotain ainutlaatuista. Se tarkoittaa myös kestäviä tekoja koko kauppakeskuksen ja yksilöiden tasolla.  

Teemme Columbuksessa monia erilaisia tekoja paremman tulevaisuuden eteen. Mutta mitä tarkalleen ottaen? Kestävät arvomme näkyvät meillä muun muassa seuraavasti. 

BREEAM In Use -sertifiointi Excellent-tasolla

Aurinkovoimala 

  • Elokuussa 2024 kauppakeskuksen katolle on lisätty aurinkopaneeleja ja nyt niitä löytyykin reilu 470 kappaletta omasta pienestä aurinkovoimalastamme. Olemme mukana globaalissa RE100-aloiteessa, jonka yhtenä osana on käyttää uusiutuvaa energiaa sähköä mahdollisimman paljon. 
    • Voimalan teho n. 200 kWp
    • Voimala tuottaa yli 120 000 kWh vuodessa, eli noin 42 asunnon vuosi kulutuksen verran
    • CO2 vähenemä noin 11 tn vuodessa
    • Kompensoitu autoilukilometrejä 80 000 km eli noin 5 auton vuosittaiset päästöt kompensoidaan joka vuosi
  • Aurinkosähköä käytetään esimerkiksi hissien ja liukuportaiden pyörittämisessä sekä keskuksen valaistuksessa.

Vihreä kaukolämpö ja sähkö 

  • Columbuksessa käytämme vihreää kaukolämpöä ja sähköä.
  • Vuonna 2023 Kauppakeskus Columbuksessa kulutettiin sähköä 2761 MWh ja lämpöä 4628 MWh. Vuoden 2024 aikana kauppakeskuksessa toteutetaan energiatehokkuushanke, jonka jälkeen keskus on entistä omavaraisempi energiantuotannossaan – lämmityksessä hyödynnetään kauppojen lauhdelämpöä ja aurinkosähköä tuottaa kauppakeskuksen katolla entistä laajempi aurinkopaneelikenttä. Kauppakeskuksen tavoitteena on saavuttaa vuonna 2024 – 10% ja vuonna 2025 -40% säästö vuoden 2023 energiakulutuksen tasosta.
  • Vuonna 2023 kiinteistössä kulutettiin vettä 16 999  m3 ja vuonna 2024 kulutuksen ennustetaan olevan samalla tasolla, vaikka samanaikaisesti keskuksen kävijä- ja käyttäjämäärä ovat kasvaneet. Tavoite onkin vähentää vedenkulutusta myös tulevaisuudessa. Esimerkiksi kauppakeskuksen vesikalusteet on päivitetty ympäristöystävällisiin malleihin elokuussa 2024.

Saavutettavuus 

  • Me haluamme olla helposti saavutettavissa virtaavan arkesi varrella. Columbuksen sijainti on siihen ideaali – metro- ja bussipysäkit sijaitsevat kauppakeskuksen yhteydessä, ja pyöräparkkeja löytyy polkupyöräilijöille vähän joka puolelta. 
  • Tuemme myös sähköauton käyttäjiä ja lisäsimme kapasiteettia vuonna 2023. Columbuksen parkkihallista löytyy useita sähköautojen latauspisteitä.

Mehiläistarha kauppakeskuksen katolla

  • Columbuksen katolla asuvat mehiläiset ovat pölyttäviä hyönteisiä ja ne ovatkin elintärkeitä ihmisille, sillä ne pölyttävät suurimman osan maailman kasveista ja näin edesauttavat ravinnon riittävyydessä. Samalla mehiläiset huolehtivat ympäristön monimuotoisuudesta sekä tuottavat monia hyödykkeitä, kuten kaikille tuttua hunajaa ja jopa lääketeollisuuden raaka-aineita.

 

Vastuullisesti toimivat liikkeemme 

Kuten koko Columbuksen yhteisön, myös liikkeidemme tavoitteena on rakentaa yhteisvoimin aiempaakin parempaa arkea ja tulevaisuutta. Columbuksen kaupat, erikoisliikkeet ja ravintolapalvelut tekevät päivittäin konkreettisia tekoja kestävämmän tulevaisuuden puolesta. 

  

Kierrätys- ja hyötykäyttöaste 

  • Liikkeemme kierrättävät ja lajittelevat kaikki jätteensä hyvin huolellisesti. Tehokkaiden kierrätystoimenpiteiden ansiosta olemme saaneet Columbuksen kierrätysasteen pysymään keskimäärin noin 70 prosentissa. 
  • Columbuksen hyötykäyttöaste on 100 prosenttia. Sillä tarkoitetaan kierrätykseen kelpaamattomien jätteiden hyödyntämistä toisilla tavoilla. Jos materiaalia ei voi kierrättää sellaisenaan, sitä voidaan silti hyödyntää esimerkiksi energiantuotannossa ja maanrakentamisessa. 

Ympäristömanageri 

  • Columbuksessa työskentelee L&T:n ympäristömanageri, joka opastaa kuukausittain liikkeitämme kohti tehokkaampaa kierrättämistä ja lajittelua. Samalla tutustumme myös muihin kestäviin jätteiden käsittelyn mahdollisuuksiin. 

Kierrätys 

  • Columbuksessa on useita liikkeitä, joiden toiminta perustuu täysin kierrätykseen ja esimerkiksi käytettyjen vaatteiden myymiseen. Niiden lisäksi myös monet muut Columbuksen kaupat ja palvelut tarjoavat erilaisia kestävää kuluttamista tukevia vaihtoehtoja. Asiakkaat voivat muun muassa viedä tarpeettomat lääkejätteensä apteekin lääkejätekeräykseen, paristot ja pienakut niitä myyviin kauppoihin ja kioskeihin sekä tarpeettomat vaatteet pysäköintihallin sisääntulolla sijaitsevaan Fidan vaatekeräyslaatikkoon.

Ravintolat <3 ResQ Club 

  • Useat ravintolamme ja kahvilamme taistelevat päivittäin ruokahävikkiä vastaan ResQ Club -sovelluksen avulla. Toimintatapa on hyvin yksinkertainen: ravintolat ja kahvilat voivat myydä sovelluksessa ylijäämäruokaa sen sijaan, että se päätyisi jätteeksi. Asiakkaat saavat puolestaan herkkuja erittäin edulliseen hintaan. ResQ Club -sovelluksen käyttäjät pelastavat joka kuukausi jopa kymmeniä tuhansia kiloja ruokaa! 

 

Vastuullinen yhteisö 

Columbus on monen pienen – mutta arjessa korvaamattoman – tekijän summa. Juuri kuten Vuosaaren yhteisökin. Päivästä, seurasta tai tahdistasi riippumatta Columbus on tehty sopimaan jokaiseen hetkeesi. Samalla se tukee kestävää ja vastuullista arkea niin pienillä kuin isoillakin teoilla. 

  

Paikallinen yhteisö <3 Columbus  

  • Monet paikalliset toimijat ovat meille erittäin tärkeitä Columbuksen kehittämisessä, tapahtumien järjestämisessä ja yhteisöllisyyden vahvistamisessa. Olemme luoneet monenlaisia tempauksia ja tapahtumia yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa.